Kaunista roskaa/Beautiful waste

Kaunista roskaa sai alkunsa työkaverini aloitteesta. Hän oli ottanut talteen lääkepullon muovikorkkeja jo jonkin aikaa, kun ajatteli, että niistä voisi minun käsissäni syntyä jotakin mielenkiintoista. Nyt lähestulkoon koko Kanta-Hämeen keskussairaala kerää minulle muovikorkkeja ja leikkausosasto kerää myös kaikkea muutakin muoviroskaa. 


Vuoden 2022 ajan olen kerännyt ja lajitellut sairaalalta tulevaa muoviroskaa. Julkaisin sairaalan intranetissä pyynnön kerätä minulle muovikorkkeja ja sivutuotteena projektini herättikin sairaalan miettimään tarkemmin kierrätysasioita. Perustettiin kierrätyspäällikön toimi. Projektini kulki tietämättäni suusta suuhun ja yhtäkkiä korkkeja alkoi tulla myös Riihimäeltä ja Tampereen yliopistollisesta sairaalasta. Ihmiset ovat halukkaita muutokseen.

Muovi on hieno materiaali, se on kestävää, muovattavaa, kevyttä ja halpaa. Liiankin halpaa, siitä tehdään paljon kertakäyttöisiä asioita. Muovi on samoista syistä myös ongelmallinen materiaali. Sen käyttö on täysin kestämätöntä ympäri maailmaa Ja sen hävitys on hankalaa, sillä kaikkialla maailmassa ei ole kovin edistyneitä tapoja kirrättää tai edes kerätä jätteitä. Sitä joutuu uskomattomia määriä maailman meriin, jauhautuu pieneksi, joutuu pieneliöiden syömäksi ja sitä kautta yhä suurempiin eliöihin, aina ihmiseen saakka. Vastasyntyneiden vauvojen verenkierrosta löytyy muovia, vaikka pitkään uskottiin, ettei se olisi mahdollista. Ilmakehässä on muovia, vesistöissämme on muovia ja maassa on muovia. muutos on jo tapahtunut, voimme enää yrittää hidastaa sitä.

Kun lajittelen muovisälää, ajattelen muoviosasten eri värien ja muotojen olevan kuin ihmisyksilöitä. Jokaisella on oma tausta, vakaumus, kulttuuri, perimä jne. Kuin kaikki maailman kansat olisivat yhdessä.