Tulevia näyttelyitä 2024

Näkökulmia Taidemökki Kolisevalla 6-9/2024 

Yhteisnäyttely. Minulta esillä Bifurkaatioita- kokoelmaan kuuluvia hius/villaveistoksia. 

Landscrapers Galleria Paperihuone 7/2024

Jatkoa aikaisemmille teoksilleni Cloud Atlas- ja Arctica-sarjoistani tutuin teemoin, mutta tällä kertaa puisille pohjille sellakkamusteella maalattuna ja kaiverrettuna. 

Menneitä näyttelyitä 2024

Löytöretkiä Galleria Paperihuoneella 3/2024

Taiteeni vuoksi liikun paljon luonnossa. Nämä teokset ovat syntyneet taiteellisen toimintani sivutuotteena. Olen tutkinut jotakin tiettyä asiaa tai ilmiötä lähemmin taiteeni kautta. Esimerkiksi työssäni leikkausosastolla sain käyttööni pleksejä, jotka tulevat verisuonipaikkapaketista. Ja ovat siis sinäänsä roskaa. Osa teoksista on kaiverrettu kuivaneulatekniikalla tällaisille laatoille. Osa monotypioista on toteutettu luonnon antimin, sulka, kasvien osaset ja muu löytöretkien löytötavara päätyi taiteeksi. Osassa inspiraationa on ollut sineten kiintoisa elämä, symbioosi puiden kanssa tai ihan vain kaunis kasvutapa. 

Paperihuoneen helmiä 2/2024

Galleria Paperihuoneen jäsennäyttely. Minulta esillä 2 Cloud Atlas-sarjan sellakkamustemaalausta sekä 2 Arctica-sarjan sellakkamustemaalausta.

Menneitä näyttelyitä 2023

TURKU, GALLERIA JÄNIS

28.1.2023-24.2.2023

Turussa avautuu pian Arktisia elämänmuotoja -näyttelyni Galleria Jäniksessä. Näyttely on yhdistelmä villaveistoksiani ja Arctica-sarjan installaatiota.


Ajatus lähti vuoden 2022 tapahtumista. Ensin oli valtava huoli ilmastonmuutoksesta. Varsinkin arktisilla alueilla lämpötila nousee suhteessa enemmän, kuin muualla maailmassa. Tuhansia ja tuhansia elämänmuotoja on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Sitten eurooppaan tuli sota ja ydinsodan uhka, vaikka luulin jo ihmisen viisastuneen. Näistä lähtökohdista lähdin liikkeelle ja loin dystopian ja scifin hengessä Galleria Jänikseen kummallisen tulevaisuuden museon.


Teos kurottaa yhtä aikaa tulevaan ja menneeseen. Mitä jää jäljelle myrkytetystä, ylilämmenneestä ja pommitetusta ydintuhon jälkeisestä maailmasta? uusi elämä versoo ilman ihmistä. Toinen älyllinen elämänmuoto vie todisteet museoon näytteille. sitä pääset katsomaan Turkuun Galleria Jänikseen. Aina avoinna, tervetuloa! 

LOVIISA-GALLERIA THEODOR

1.5.2023-21.5.2023

BIFURKAATIOITA/HAARAUMIA

Yhteistyöprojekti "Bifurkaatioita/Haaraumia" esitetään Galleria Theodorissa, Loviisassa. Esityskerta on näyttelylle kolmas. Projekti on tehty yhteistyössä valokuvaaja Riikka Kajanderin kanssa ja se tutkii haarautumista maailmassamme. Bifurkaatio on tieteellinen termi, jolla tarkoitetaan jonkin haarautumista kahteen siten, ettei ole enää paluuta entiseen. Joet, oksat, verisuonet ja halkeamat haarautuvat samaan tapaan. Evoluutio toisintaa samoja asioita maailmassamme.


Riikka KAjander on valokuvannut näitä asioita ja Ansku tuonut niitä esill ekuvataiteen eri keinoin.

SANNÄS-Kartano

7-8/2023 (aika tarkentuu myöhemmin)

Sannäsin kartanon satumaisissa maisemissa on heinä-elokuussa teoksiani myynnissä. Esillä piirroksia, grafiikkaa, mustemaalauksia, sulkakollaaseja ja keramiikkaa.


Grafiikantöistä esillä on monotypioita, kuivaneulavedoksia ja etsauksia. Tule ostoksille!